sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Arkea, koulun urheilupäivä, vapaa-aika ja Black friday

Toinen viikko koululla meni taas vauhdikkaasti ja maanantai oli luokassa selkeästi rauhallisin päivä, lapset olivat levänneet ja jaksoivat taas hetken istua ja keskittyä. Tällä viikolla keskityttiin harjoittelemaan kirjaimia, niiden ääntämistä ja yhdistämään niitä lyhyiksi sanoiksi sekä yksittäisten kirjainten kirjoittamista. Matematiikassa käytiin edellisellä viikolla läpi 3D -muotoja ja tällä viikolla keskityimme laskemiseen yhdestä kahteenkymmeneen ja oppilaat tekivät teeman mukaisia päättelytehtäviä. Englanninkielen tunneilla huomaa parhaiten sen miten lasten kielitaito on todella eritasoista. Toiset hallitsevat jo kirjoittamisen, lukemisen ja laskemisen, toiset taas eivät vielä mitään näistä. Koulussa on lapsia eri puolilta maailmaa, ja osa on aloittanut syksyllä koulun osaamatta lähes ollenkaan englantia. Olen kuitenkin huomannut, että lapset auttavat mielellään toisiaan ja luokassa vallitsee hyvä ryhmähenki.
Torstaina oli koko luokan pitkään odottama urheilupäivä, joka järjestettiin Sliemassa, The Point kauppakeskuksen katolla olevalla tekonurmikentällä. Tapahtumaan osallistuivat opettajat, kaikki oppilaat jotka olivat saaneet huoltajiltaan suostumuksen sekä antaneet koululle viiden euron tapahtumamaksun, tapahtumassa oli myös mukana paljon vapaaehtoisia vanhempia. Sää suosi meitä koko tapahtuman ajan, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja taustalla pauhasi lasten rakastama Despacito kappale. Urheilutapahtuma toteutettiin erilaisissa rasteissa joita oli yhteensä kymmenen, jokaisessa rastissa oli erilainen peli tai laji ja oppilaat jaettiin kahteen joukkueeseen suorittamaan rasteja. Kuljin itse luokan mukana, ohjeistin sääntöjä ja kannustin tietenkin kaikkia. Pääsin itsekkin juoksemaan ja pelaamaan, koska luokassa on pariton määrä lapsia. Opettaja merkkasi joukkueiden pisteitä ylös. Lajeina oli mm. keilaus, aita/estejuoksu, erilaiset viestijuoksut, pituushyppy, tarkkuusheitto. Päivä kesti noin kolme tuntia sisältäen evästauoan. Päivän päätteeksi julkistettiin voittajajoukkueet, he saivat kultamitalin ja toiseksi tulleet joukkueet saivat hopeamitalin. Osa lapsista varsinkin pienimmät ottivat häviämisen todella raskaasti ja voittajat tietenkin esittelivät innokkaina saavutustaan toisille. Kaikki kuitenkin painottivat hauskuuden ja yhdessä liikkumisen olevan tapahtumassa pääroolissa, mutta tietenkin joillain pienillä häviämisen hyväksyminen voi olla vielä hankalaa, mutta hyvähän sitäkin on harjoitella. Itse olen sitä mieltä, että kaikille oltaisiin voitu  jakaa samanlainen mitali, kaikki kuitenkin yrittivät parhaansa ja olivat reippaina mukana. Vastaavanlaisia urheilupäiviä järjestetään koululla opettajien mukaan noin kolme kertaa vuodessa, joka on todella hyvä, koska lapset selvästi pitivät päivästä ja nauttivat liikkumisesta. Koululla oleva ulkoilualue jossa lapset viettävät päivittäin 15 minuutin taukonsa sekä liikuntatunnit on todella mitätön ja virikkeitä ei ole, joten ihan kiva että välillä järjestetään jotain toiminnallisempaa.  











Luokkamme opettaja kertoi jo torstaina olevansa ehkä tulossa kipeäksi, mutta yrittää parhaansa mukaan tulla kouluun perjantaina, koska tarkoituksenamme oli lähteä retkelle tutustumaan ympäristöön ja katsomaan mitä tärkeitä rakennuksia ja paikkoja Slieman kaupungista löytyy. Odotin kauhulla tuleeko opettaja seuraavana päivänä, koska olin aikaisemmin puhunut hänen kanssaan siitä, ettei sijaisia niin vain oteta … Tuli perjantai eikä opettajaa näkynyt. Tiesin, että joudun tavalla tai toisella sijaistamaan häntä, mutta onnekseni luokkaan tuli lisäkseni toinen opiskelija. Päivä oli sekava ja tuntisuunnitelmat sekä materiaalit olivat opettajalla mukana. Saimme tuntisuunnitelmat ja yritimme parhaamme mukaan suoriutua niiden mukaisesti. Onnekseni toinen opiskelija oli ollut koululla jo pidempään ja oli ilmeisesti useamman kerran päätynyt sijaistamaan. Selvisimme päivästä ja onneksi luokka oli meille kummallekkin tuttu. Luokassa oli myös paljon materiaaleja joita pystyimme hyödyntämään sekä oppikirjat. Tästä pääsenkin siihen mikä tässä koko projektissa on tullut yllätyksenä…

Future focus järjestää harjoittelupaikkoja Maltalla ja tulijoita on ympäri maailmaa, koska Malta on hyvä maa tulla kehittämään englanninkielen taitoja. Minulle annettiin ymmärtää, että kun maksan 200€ minulle hankitaan harjoittelupaikka, asunto ja saan apua ongelmatilanteissa sekä voin milloin vain soittaa tiettyyn puhelinnumeroon. Puhelinnumero on kyllä käytössä, mutta jos sinne soittaa puhelimeen harvoin vastataan. Ensimmäisessä tapaamisessani Future focusilla sain ohjeita kuten muista mennä töihin ajoissa, ilmoita, jos sairastut tai estyt menemään paikalle, jos tähän projektiin lähtee niin nämä jos jotkin asiat täytyisivät olla hallinnassa. Oltuani täällä nyt reilu kaksi viikkoa minulle on selvinnyt, että Future focusin omistaja omistaa myös paljon muitakin paikkoja Maltalla mm. koulun jossa olen harjoittelussa, asuntolan jossa asun, lisäksi monta muuta asuntolaa ja koulua sekä hotellin, vanhusten palvelutaloja ja ties mitä muuta. Hän sijoittaa harjoittelijat omistamiinsa paikkoihin töihin ja esimerkiksi sijaisuudet koululla paikataan usein harjoittelijoilla. Olen keskustellut myös monien muiden opiskelijoiden kanssa ja esimerkiksi useampi opiskelija opiskelee turismia kotimaassaan ja he ovat tulleet tänne harjoitteluun siinä toivossa, että pääsisivät kehittämään kielitaitoaan. He ovat päässeet suurin odotuksin hotelliin harjoitteluun, mutta päätyneet siivoamaan ainoastaan hotellihuoneita ja jakamaan kaupungille flaijereita… Ja loppujen lopuksi 200€ sisälsi sen, että minulle hankittiin harjoittelupaikka sekä asunto, jotka toisaalta olisin itsekkin saanut hankittua. Koko systeemin omistaja kyllä saa tästä kokonaisuudessaan ison hyödyn. Toisaalta, olen viihtynyt harjoittelupaikassani ja olen aika sopeutuvainen joten asuntokin on ihan ok, vaikka tiedänkin sen olevan ylihintainen ja huonossa kunnossa. Olen tavannut omistajan ja hän on mukava, mutta palautteet hän ottaa vastaan nihkeästi, mutta kirjoitettuamme palautetta vastausten sijaan meille toimitettiin uudet tyynyt, pyyhkeet ja petivaatteet, joita asuntolan muut asukkaat eivät kuitenkaan saaneet. Olen saanut apua ja ohjeistusta Mintulta joten kyllä täällä on pärjäilty, mutta jos joku kysyisi olenko saanut 200€:lle  vastinetta niin en ole.

Työpäivät ovat lyhyitä, mutta melua, hälinää ja uusia tilanteita on ollut paljon ja kommunikointi vieraalla kielellä on myös varmasti osa syy väsymykseen. Koen olevani kuitenkin pirteämpi kuin tavallisesti marraskuussa, koska täällä saa aurinkoa toisin kuin koti Suomessa tähän aikaan vuodesta. Tiistaina päätimme lähteä vähän reippailemaan työpäivän jälkeen ja lähdimme Qrendin kaupunkiin Il-maqluban luonnonsuojelualueelle karkuun kaupungin hälinää ja lasten kiljumista. Paikka olikin ensimmäinen metsää muistuttava alue johon olen törmännyt Maltalla ja se oli kuin olikin ihanan rauhallinen. Jatkoimme matkaa ja päätimme kävellä katsomaan Blue grottoa jossa monet sukeltajat viihtyvät, vaikkakin ehdimme paikalle vasta hämärän tultua joten sukeltelijoita emme nähneet.

    Blue grotto

Il-Maqluban luonnonsuojelualue

Black Friday

Ajateltiin viikonlopun kunniaksi lähteä vähän kiertelemään kauppoja ja tietenkin paljon mainostettu Black Friday sai meidätkin liikkeelle. Menimme ensin Vallettaan kiertelemään kauppoja ja siellä oli valtavasti ihmisiä, yleensä Valletassa on aina perjantaisin paljon ihmisiä, mutta Black Fridayn alennukset selkeästi vetivät porukkaa liikkeelle. Päätimme samalla reissulla käydä kokeilemassa erästä tapas baaria jonka ohi olimme kulkeneet aikaisemmin. Tapas bar, Yard 32 oli odotustemme mukainen paikka, tapakset olivat mahtavia, vaihtoehtoja runsaasti, palvelu erinomaista ja drinkit myös loistavat. Tapakset olivat kauniisti esillä vitriinissä ja vaihtoehtoja oli kala,juusto, liha ja gluteeniton, hinnat olivat 2-2,5€ per tapas. Voimme suositella paikkaa kenelle tahansa ja menemme sinne taatusti uudelleen.
 Black fridayn kunniaksi Point kauppakeskus oli auki puoleen yöhön saakka, joten päätimme poiketa myös siellä. Pointissa ihmispaljous oli kahta kauheampi, kaupoissa vallitsi sekasorto kaikki vaatteet olivat sikinsokin ja jonot yltivät kassoilta melkein ovelle asti, vaikka alennukset eivät olleet päätä huimaavia. En muista nähneeni ihan näin paljon ihmisiä Suomessa Black friday alennusmyynneissä...Lähdimme kymmenen jälkeen kotiin ja olimme todella väsyneitä, shoppailu on raskasta!

    Valletta

    Tapas bar Yard 32



St. Peter´s pool

Lauantaille oli luvattu täyttä aurinkoa ja lämmintä ilmaa joten kävimme tarkastamassa St. Peter´s:n kalliorannan, joka oli ihana picnic spotti ja täydellinen paikka auringonottamiselle ja lämminverisimmät kävivät siellä uimassakin.





Tällaista tähän viikkoon ja ensi viikolla luvassa siskon vierailu ja miniloma Gozolla. 


<3: Jasmin


Paikallisia penkkari menopelejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti