sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Valoa tunnelin päässä

Vihdoin sain uuden työssäoppimispaikan. Työskentelen koulussa pienryhmässä avustajana. Oppilaat ovat 12-14 vuotiaita, jokaisella on erityistuen tarve. Oppilaiden erityistuen tarve liittyy usealla keskittymisvaikeuksiin. Koulun on yksityinen ja kansainvälinen, oppilaat ovat monista eri kulttuureista. Opiskelu kielenä on englanti mutta oppilaat joskus innostuessaan selittävät asioita käyttäen omaa äidinkieltään. Opettajat ovat myös kotoisin eri puolilta maailmaa.  



Koulupäivän aikana oppilaat opiskelevat mm. Ranskaa, englantia, matematiikkaa, tiedettä, italiaa. Oppitunnit kestävät 20-60min oppiaineesta riippuen. Oppilaiden keskittyminen riittää yleensä maksimissaan 5 minuuttia. Oppitunnit ovat suureksi osaksi kaaosta. Opettajat herkästi huutavat oppilaiden kanssa kilpaa, kuria on vaikea saada pidettyä tunneilla. Toisin kuin Suomessa Maltalla erityisluokassa ei ole varsinaista avustajaa opettajan tukena. Avustajana toimii ainoastaan satunnaiset harjoittelijat kuten nyt minä. Opettajilla ei riitä aikaa kaikille oppilaille ja monesti vain rohkeimmat saavat apua ja huonoiten keskittyvät ja tunteja häiritsevät oppilaat jäävät huomiotta. Usein huonoiten käyttäytyvät oppilaat saavat ainoastaan negatiivista huomiota opettajilta. Pohdin usein tunteja seuratessa ja ryhmää ohjatessa että oppimiselle ei jää kovin montaa minuuttia päivän aikana. Oppilaiden käytöksen korjaamiseen ja rauhoitteluun menee suurin osa päivästä. Luokat ovat huonosti äänieristettyjä ja luokkien ovet usein auki käytävään. Kaikki äänet kuuluvat käytäviltä ja toisista luokista. Välitunteja ei ole, aamupäivästä pidettävät ruokatauko on noin 30min pitkä. Ruokatauko menee usein valvovalla opettajalla katsellessa voileipien ja muiden lentelevän luokassa. Itse vietän tauot sovitusti opettajien taukohuoneessa. Omat eväät täytyy ottaa päivittäin mukaan, koulu tarjoaa kahvia ja teetä jos kuljettaa omaa mukia mukanaan. Koululla on ulkoilupiha, johon luokat vuoropäivin pääsevät tauolla halutessaan. Nyt talviaikaan sää on kylmää ja sateista jolloin opettajat eivät päästä oppilaita ulos taukoa viettämään. Ulkoilupiha on pieni sisäpiha jossa ei ole mitään virikkeitä ja oppilaat yleensä juoksevat tilassa edestakaisin toisiinsa törmäillen.


Keskittymisvaikeuksista kärsiville lapsille päivät ovat varmasti kaaosta. Jatkuvat muutokset päivien kulussa aiheuttaa lisää levottomuutta luokan keskuudessa.
Hyvää koulussa on mielestäni oppiaineiden monipuolisuus ja tehtävät joita oppilaat tekevät. Opetuksen laatu on hyvää ja tieto ajantasaista. Ongelmana on juuri tuntien levottomuus ja kurittomuus joka häiritsee oppimista. Opettajat selvästi välittävät oppilaista vaikka eivät kykene antamaan tasaisesti huomiota kaikille.

Kuva luokkahuoneesta

Lukujärjestys









Koen harjoittelun antavan paljon vaikka päivät vaikuttavat kaaokselta. Jokaisen päivän jälkeen olen huomannut miettiväni erilaisia kehityksen paikkoja ja kehittyväni englanninkielessä. Ajoittain koen olevani yksi oppilaista kun keskityn kuuntelemaan esim. tiede tuntia jossa käsitellään erilaisia aiheita kuten sairauksia.
Etenkin englannin tunneilla oppii väkisin uusia sanoja ja selittämään englanniksi asioita Oppilailta vaaditaan paljon kielen käyttämistä ja lausuntaa sekä lauseita korjaillaan.
Keskustelimme eräällä tunnilla maltan liikenteestä ja erilaista kulkuvälineistä. Opettajan mielestä pyörällä ajaminen maltalla on itsetuhoista ja ei suositeltavaa kun taas bussien käyttämistä suositteli kovasti lapsille. Lapset ihmettelivät kulttuurieroa liikenteen suhteen, moni oli tottunut liikkumaan metrolla, junalla ja pyörällä, näiden kulkuvälineiden käyttäminen on mahdotonta saarella. Metro ja juna verkostoja ei ole lainkaan. Pyöräilyyn ei ole tilaa kuin teillä ja autojen sekä bussien seassa ajaminen on todella itsetuhoista. Itse en lähtisi yrittämään pyörällä liikenteen sekaan.


Työssäoppiminen ei ole päihdetyötä johon tulin maltalle tutustumaan mutta antaa varmasti ainakin englannin kielen oppimiseen hyvän mahdollisuuden. Paljon on vielä oppimista ja etenkin kurin pitäminen oppilaille vaatii napakkaa otetta.


Kirjoitan myöhemmin maltan päihdekulttuurista ja terveydenhuollosta enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti